Askartelunurkkaukseni

StamARTicissa pyydettiin esittelemään askartelupaikka. Tässä minun nurkkaukseni.

Askartelupöytäni on makuuhuoneemme nurkassa. Ison tilan pöydältä vie läppärini, jota käytän oikeastaan jatkuvasti. Seuraan kortteja tehdessäni samalla blogimaailmaa. En voisi kuvitella olevani ilman tietokonettani.

Pöytäni on lähes aina näin siisti. Tavaroiden pitää olla paikoillaan jotta löydän ne. Kaikki tarvikkeet on aseteltu käden ulottuville ja minusta homma toimii ihan siedettävästi. Korttia tehdessä tarvikkeita tietysti kasaantuu, mutta sitä mukaa kun kortti edistyy tavarat palaavat paikoilleen.Ikkunan viereisellä seinällä on ensin pienempi seinähylly ja sen vieressä mappihylly täynnä askartelutarvikkeita. Noo - löytyy sieltä kymmenen tietokonekirjaakin.Mappihyllyssä on tyhjä kolo. Haaveilen että saan siihen irtolokerikon noille isommille papereille. Papereiden selaaminen olisi sen jälkeen huomattavasti helpompaa. Papereiden vieressä on kuusi kenkäkaupasta saatua laatikkoa. Olen päällystänyt ne ja tyttäreni on tehnyt niiden päätyihin nimilaput helpottamaan tavaroiden löytämistä. Minä kyllä tiesin mistä mitäkin löytyy, mutta hän kyllästyi etsimään tarvikkeita kortteja tehdessään.
Back to Top