Huomenta kaikille!

Viime aikoina nukkuminen on jäänyt sivurooliin monestakin syystä joilla en jaksa teitä vaivata. Asetuin tuossa illalla mukavasti television ääreen tarkoituksena katsoa Kuorosota, mutta toisin kävi. Nukahdin jo ensimmäisen kappaleen aikana ja heräsin sopivasti kuulemaan loppuratkaisua.

Eilen oli mahtava päivä. Lähdimme aamulla Pihkun ja Tintin kanssa yhdessä kohti Forssaa suuntana Purppurataivaan askartelutapaaminen. Paikalla oli pieni mutta upea joukko askartelijoita. Oli ihana tutustua teihin!  Paikalla oli Mirvan lisäksi DT-tiimistämme Elonora. Kiva nähdä taas pitkästä aikaa. Lisäksi Eijan blogi sai kasvot - kiva juttu.

Tintti, Pihku ja Jehkotar olivat järjestäneet minulle synttäriyllätyksen johon en osannut yhtään varautua. Täytän nimittäin taas ensi viikolla sen maagiset 25. Sain heiltä tämän mahtavan Tintin tekemän kortin ja shoppailurahaa tuhlattavaksi paikan päällä. Iso kiitos!

Myös Mirva ja Eleonora yllättivät minut tällä kortilla ja shoppailulahjakortilla. Kiitos kaikille muistamisesta!

Ja tässä ostokseni. Mirvalle oli tullut juuri sopivasti myyntiin kaikki uudet Distress Inkin musteet. Minä hankin niistä kahdeksan sävyä. Löytynevät lähiaikoina kaupan hyllyltä kunhan Mirva ehtii päivittämään ne sinne.
Edit: Uudet Distres Ink värit on päivitetty Purpurataivaaseen. Lisäksi muita uutuuksia, käy kurkkimassa.

 

5 kommenttia

pipertäjä kirjoitti...

Oi, mitkä ostokset! Kuolaan täällä! Synttärionnittelut! :D

Carola kirjoitti...

Ihanat ostokset :) Hyvää syntymäpäivää ♥ ♥ ♥

Maaret kirjoitti...

Onnea, onnea tulevien synttäreiden johdosta! Ihanat ja runsaat ostokset olet itsellesi "haalinut"

mirva kirjoitti...

Kello on nyt 0.01 joten ISOT ONNITTELUT TÄÄLTÄ ESPOOSTA!!!!! HALEJA 25-vuotiaaalle :)

Hilkka kirjoitti...

Oih mitä ihania ostoksia:))
Oikein hyvää ja aurinkoista syntymäpäivää sinulle =:)

Back to Top