Arttia lisää

Tämäkin kortti on koottu aiemmin kuivapastellikynillä väritetystä kuvasta. Pikkasen lisäsin koholakkaa: laseihin ja koruihin. Teksti täydentää kuvaa.



3

Tammikuun joulukortit

Meinas tulla kiire, mutta ehdin kuitenkin. Näin ennen joulua Carolan tällä leimalla tekemän mallikortin Turussa Presentossa. Leima oli tietysti heti pakko hankkia. Ajattelin että tänä vuonna teen osan korteista samalla kaavalla vain pienillä eroilla. Tässä ensimmäinen sarja.

Leima on Penny Blackin crystal wreath ja kuva on embossattu valkoisella kohojauheella harmaalle kartongille. Reunat värjäsin Distress Inkin Weathered Wood ja Stormy Sky sävyillä. Lisänä vielä muutama timantti. Taustakartongin kohokuvioin sissixin kohokuviointitaskulla ja sen reunat värjäsin Stormy Skyllä. Lisäksi valkoista paperinarua ja lumihiutalekoriste. Leimakuva on vähäsen kohotettu tarrapaloilla taustasta.



15

Artin ladyt

Huomenta!

Sain tämän kortin valmiiksi viikonloppuna. Kuvan olen värittänyt aika päiviä sitten kuivapastelleilla. Tuulilasiin ja auton lamppuihin laitoin koholakkaa. Tekstin naputtelin dymolla ja väritin päälle mustalla tussilla. Lisäksi kukkia kuvioleikkurilla.



5

Toinen ATC-korttini

Tämä on tehty samalla ajatusmaailmalla kun tuo ensimmäinenkin atc-korttini. Leimasin taustan Hero Artsin leimalla ja värjäsin reunat Distress Ink Vintage Photolla teksti Junior Dymolla ja kellon stanssasin Timpan stanssilla.



3

Ruusuja...

Löysin tämän valmiiksi kahdella I Brake for Stampsin leimalla maskatun kuvan arkistojen kätköistä. Lisäsin ruusuihin koholakkaa sekä tekstin. Yksinkertaista, mutta eipä tämä kortti muuta kaipaakaan.



9

Pari korttia poikavauvoille

Tein molemmat kortit samalla kaavalla. Kuvat on väritetty taas Inktesekynillä ja öljyllä. Lisäsin ylemmässä kuvassa osaan kuplista koholakkaa.





7

Taas vaaleanpunaista...

Uskomatonta mutta totta. Tuntuu etten saa tätä vaaleanpunaista kautta millään poikki. Katsotaan sitten mitä syntyy seuraavaksi, nyt ei ole mitään tekeillä.



6

Art Impressions Stamps Challenge #46

Edelleenkin vaaleanpunaista ja runsaasti koristeita. Pitäisikö alkaa huolestua? Tämä kortti on menossa synttärionniteluksi ensimmäisestä ikäkriisistään kärsivälle neitokaiselle, jonka huumorin pitäisi kuitenkin kestää tämä kortti. Väritys Inktense kynillä ja öljyllä.

Here is my card for Art Impressions Stamps Challenge Thanks for looking.
 


9

Pienelle prinsessalle 2...

Tässäkin kortissa taitaa olla aika runsaasti elementtejä minun kortikseni. Tämäkin High Hopesin leimakuva on väritetty Inktensekynillä ja öljyllä.



7

Ihka ensimmäinen atc-korttini

Joulukortteja tehdessä mielessäni pyöri moneen kertaan atc-korttien tekeminen. Nyt kun sain tämän Timpan stanssin, halusin tehdä siitä heti kortin. Tausta on leimattu Hero Artsin Envelope Pattern leimalla ja ruskealla VersaFinella lisäksi värjäsin reunoja Vintage Photolla. Tekstin tein Junior Dymolla.



1

Pienelle prinsessalle...

Tein tästä suloisesta High Hopesin leimakuvasta pitkästä aikaa kortin. Leimasin on yksi ensimmäisistä leimoistani ja unohtunut laatikon pohjalle. Väritin kuvan kuivapastellikynillä. Paperit ovat Tatty Teddy paperikosta (kerrankin tiedän mistä paperit ovat kotoisin). Kortti on melkoisen runsas minun tekemäkseni. Minusta Dymolla tehty teksti toi sopivasti vastapainoa pitsille ja kuvan taustalla oleville koukeroille.



6

Sketch n Stash Challenge 78

Tarvitsin onnittelukorttia ja tämän haasteen luonnos osui sopivasti kohdalle. Vähän sitä toki oli pakko kääntää ettei tämän suloisen kissan hattu jäänyt piiloon. Väritin kuvan Inktensekynillä ja öljyllä. Leimasimen valmistajaa en valitettavasti muista, koska minulla ei ole tapana säästää alkuperäisiä pakkauksia.


Here is my card for Sketch n Stash Challenge.  Thanks for looking.


10

Bloginamua

Photobucket
Traceyn  blogissa on mahdollista voittaa 25 upeaa kirjelaatikkoa korteille.



0
Back to Top