Kesäkuun joulukortit

Huh - pistipä kiireeksi :)

Väritin kuvat jo juhannuksena ja sitten joulukorttien teko unohtui. Mutta valmista tuli viime tingassa.





4

Toinenkin autokortti

Tein tästä samasta kuvasta aiemmin toisenkin kortin. Lähes samalla kaavalla syntyi tämäkin kortti. Leimakuva on leimattu ruskealla musteella ja taivas on tuhrittu sinisellä chalksilla. Koristeena käytin muutamaa ruuvihaaraniittiä ja mini klemmaria. Tietysti kortissa näkyy myös päivänsankarin ikä.

6

Nauhat järjestyksessä

Yksi harvoja askartelutarvikelöytöjä Lontoosta oli HobbyCraftista ostettu muovinen säilytyslokerikko. Heti kun näin lokerikon päätin sulloa sen matkalaukkuuni. Käyttötarkoitus selvisi vasta kun näin Päpsyn nauhat.

Samassa telineessä on 16 kpl 0,14l kannellista laatikkoa.

Kieputin kaikki nauhat sopivaksi leikattujen pahvinpalasten päälle. Yhteen laatikkoon meni yllättävän monta nauhaa.

Sain sovitettua tähän laatikostoon kaikki nauhani lukuunottamatta organza ja seam binding nauhoja. Nauhoja tuntuu löytyvän joka lähtöön ja uusia ei tarvitse lähiaikoina hankkia.

Teline on kiinnitetty askartelunurkkani seinään. Toivottavasti nauhoja tulee käytettyä jatkossa enemmän kun ne ovat kätevästi käden ulottuvilla. Tietysti nauhoihin tulee näin taitoksia. Mutta ajattelin hommata mini suoristusraudan ja sillä silittää tarvittaessa laskokset pois.
9

ATC-vaihto Miijjan kanssa

Sovimme Miijjan kanssa atc-vaihdosta jo keväällä. Aikaa oli toukokuun loppuun. Siihen tuli sitten samaan syssyyn Lontoon matkani ja korttien kuvaaminen ja julkaiseminen jäi. Nyt vihdoin ehdin kuvaamaan meidän molempien kortit.

Tämä oli kivaa puuhaa ja oli kyllä hienoa nähdä miten erilaisia lopputuloksia syntyi samoista aiheista. Ilman muuta tätä pitää kokeilla toistekin. Iso kiitos sinulle Miijja loistavasta ideasta!

Teimme molemmat kaksi korttia seuraavista aiheista:
  • perhonen 
  • vintage 
  • vauva 
  • rakkaus 
  • jotain leimattua
Tässä Miijjan upeat kortit jotka hän oli pakannut jokaisen ensin omaan suojapussiinsa ja sen lisäksi vielä tällaiseen arkkuun.

Ja tässä minun vastaavat korttini. Tein korttini aina kahden sarjana samaan tapaan mutta kuitenkin vähän erilaisina. Koin tämän jotenkin helpompana tapana lähestyä haastetta koska olen vasta-alkaja näissä atc-korteissa.


6

Vihoviimeinen Lontookortti

No niin. Tässä on sitten se sarjan viimeinen Lontoo-kortti. Onneksi oli jotain esiteltävää, tällä viikolla en ole juurikaan askartelutarvikkeisiin koskenut - ainakaan askartelumielessä.

8

Metrokin tuli tutuksi Lontoossa

Asuimme Lontoossa parin sadan metrin päässä Paddingtonin metroasemasta ja metrosta tulikin vakituinen kulkuneuvomme. Sillä pääsi kätevästi ja nopeasti paikasta toiseen.

5

Lontoon tuliaisia

Tämäkin suloinen kaveri on kotoisin Penny Blackin Love London setistä. Kuva on väritetty ProMarkereilla.


1

Lontoon tunnelmissa jatketaan


4

Onnittelut päivän sankarille!

Tänään on yhden huipputyypin synttärit. Lähetin kortin Lontoosta enkä ole aivan varma onko kortti mahdollisesti jo päätynyt perille - toivottavasti. Mutta haluan toivottaa sinulle tätäkin kautta hyvää syntymäpäivää.

5

Terveiset Lontoosta

Here is my card for Penny Black Saturday Challenge. Thanks for looking.

Palasin lauantaiaamulla puoli viiden maissa kotiin kuuden päivän Lontoon reissulta. Kyllä kannatti lähteä. Nähtävää oli vaikka kuinka paljon ja vielä jäi jotain jäljelle seuraavaankin kertaan.

Matkaa varatessani en tiennyt mitään Elisabethin 60 v hallitsijakauden juhlista. Diamond Jubilee sotki vähän suunnitelmiamme.Olin varannut jo maanantaille junamatkat Brightoniin ja samalla piti käydä katsastamassa GlitterPotin tarjonta. No koska maanantaina oli bank holiday, jätimme tuon vierailun väliin.Oli kyllä hauska havaita että osasin vielä 26 vuoden jälkeen löysin Brightonista monta tuttua paikkaa ja osasin siellä suunnistaa.

Lontoossa minulla oli kyllä kamera mukana mutta en ottanut sillä kuin yhden kuvan. Kuvaamisesta piti huolta tyttäreni. Esittelenkin teille viikon mittaan muutaman kortin jonka väsäsin kaamealla kiireellä ennen matkaa. Paperit ovat Papermanian Porttobello road paperikosta ja kaikkileimakuvat Penny Blackiä ProMarkereilla väritettynä.

6

Hääkortilla jatketaan


2

Vaihteeksi kukkakortti


2

Onnittelut datanomille

Tällä kortilla puolestaan onniteltiin datanomiksi valmistunutta poikaa

2

Onnittelukortti kokiksi valmistuneelle

Tämä kortti on tehty KennyK:n digileimakuvasta.

3

Viimeiset yo-kortit

Tänään vietetään monessa perheessä juhlia, haluankin onnitella kaikkia valmistuneita.

Tässä kaksi viimeistä yo-korttiani.


Huomenna istun toivottavasti tähän aikaan Lontoon koneessa. Suuntaan tuonne lentokentän liepeille jo tänään. Ehdin nähdä ainakin yhden ystävän ennen matkaa. Yövymme lähellä kenttää niin ei tarvitse sitten lähteä yötä myöten ajelemaan. Yritän ehtiä ajastamaan muutaman kortin tänne ettei blogini hiljene koko viikoksi.
4

Tänään juhlitaan sähkömiestä

Vanempi lapsistani valmistuu tänään sähköasentajaksi.Eli tänään on luvassa juhlat :)

Piti toki sankarille tehdä korttikin. Käytin samaa Mo Manningin digileimakuvaa kuin edellisessä kortissa. Kuva on tulostettu 4CC:lle ja väritetty kuivapastellikynillä.

5
Back to Top