Washiteippimini

Olin viikko sitten Paperillittimen Riikan washiteippimini workshopissa Jehkottaren järjestämässä RaumaSkräpissä.

Albumin sivupohjat valmistuivat lähes kaikki paikan päällä käyttämällä erilaisia Riikan opettamia tekniikoita. Olen koko viikon koonnut albumia ja nyt se vihdoin valmistui. Kuvissa on kissamme Urho ja kuvat on ottanut tyttäreni Noora. Albumi on koottu pääasiassa Riikalta saamistani materiaaleista. Lisäksi olen käyttänyt kolmea puolihelmeä, chiboard tekstiä, muutamaa tekstitarraa, dymoa, paria leimaa, mistejä (joita minulla on vain muutama pullo) ja yhtä maskia.

Kansi lupaa minulle tuttua värimaailmaa. Urho chipboardin ostin jo viime vuonna Anun putiikeista. Käsittelin sanan ensin valkoisella akryylimaalilla. Päälle tuli useampi kerros koholakkaa. Jossain vaiheessa lakka oli kuitenkin pölyyntynyt eikä näyttänyt yhtään hyvältä. No ratkaisuksi löysin harmaan ProMarker tussin. Eli teksti on lähes musta. Valitettavasti käytin tekstin kiinnittämiseen liikaa liimaa ja se kuivui ikävästi näkyviin. Ihastuin Riikan johdolla tehtyihin washiteippiruusuihin. Kukkien keskelle sujautin ne mainitsemani puolihelmet.


Kannen alta paljastuu minulle paljon vieraampi värimaailma. Ruskeaa en käyttänyt juuri muussa kuin itsetehdyssä washiteipissä. Muutenkin olemme minulle aika vierailla vesillä, en ole juurikaan aikaisemmin skräpännyt.







2 kommenttia

Riikka Kovasin kirjoitti...

Aivan mahtava albumi! Vihreä on todella raikas ja värimaailma tukee kuvia hienosti. Komea kokonaisuus :) Suurkiitos kurssittelusta!

Leikkaan Mervi kirjoitti...

Upea kirja, ihana kissa;-))m

Back to Top